Kampauspöytä

| On
huhtikuuta 15, 2017
Jo pitkän aikaa hermojani on raastanut jatkuva epäjärjestys, joka vallitsi meikkien ja muiden kauneudenhoito tilpehöörien keskuudessa. Jotenkin vain oli niin tavattoman ärsyttävää kuinka meikkini lojuivat tuhottoman monessa eri meikkipussissa ja hiustuotteet olivat milloin missäkin. Puhumattakaan meikkisiveltimistä, jotka eivät lainkaan pitäneet kylpyhuoneen kosteudesta.

Niinpä päätin ottaa itseäni niskasta kiinni ja tilata kampauspöydän. Ainoana kriteerinä oli että siinä olisi tarpeeksi laatikoita. Rakastuinkin samantien Ikean kampauspöytään, vaikka ovaalin muotoinen peili ensin arvellutti. En osaa sanoa miksi.


Pöydän päällä on kaksi pientä laatikkoa, joista toisessa on nyt käytössä olevat meikkini ja toisessa puolestaan piilottelevat hiuspuuterit. Meikkisiveltimet löysivät paikkansa Ikean suloiseen purkkiin, joten kosteus-ongelmaa ei enää ole. Myös hajuvedet ovat nyt mukavasti esillä, sillä aiemmin ne lymyilivät lipaston kätköissä.

Pöydän edessä oleva sininen rahi on väliaikainen ratkaisu, sillä en tunnu keksivän minkälaisen tuolin siihen tilalle hankkisin. Muutamia eri vaihtoehtoja on tullut katseltua, mutta mitään en ole vielä päättänyt. (Jotenkin vain tahtoisin rahista eroon pikapuoliin, sillä yksi kissoistani on ottanut sen suosikki nukkumapaikakseen ja päällystää mokoman aina karvoilla.)





Pöydän alapuolella on vielä suuri laatikko, joka on jaettu kolmeen osaan. Ensimmäiseen lokeroon sulloin meikit joita olen hamstrannut enemmän kuin yhden kappaleen, mutta jollainen on jo käytössä (eli sellainen löytyy pienemmästä laatikosta). Toisessa lokerossa on meikit joita käytän epäsäännöllisesti, kuten huulipunat, -kiillot, aurinkopuuteri jne. Kolmannessa lokerossa on piilolinssit, ylimääräiset kammat (olen valitettavasti ottanut tavakseni katkaista niitä pienin väliajoin) sekä suoristusrauta.

Tilaa kampauspöydässä on mielestäni juuri sopivasti, eikä yhtään liian vähän/paljon. En käytä kihartimia tai muita hiusrautoja kuin suoristajaa niin se löysi hyvin paikkansa laatikosta.
Be First to Post Comment !
Lähetä kommentti